Blogi

Otsikkoa klikkaamalla saat koko blogitekstin ja kuvat näkyviin

Maaliskuu odottaa kesää

Talvi tuli vielä kerran sanomaan heipat. Toi tullessaan kaikki ne lumet jotka oli unohtanut aiemmin antaa. Talven aikana olen piirtänyt luonnoksia, saanut opinnot päätökseen ja suunnitellut kolmen muun taiteilijanaisen kanssa tulevia. Olen myös onnekseni sopinut kahden uuden paikan kanssa töitteni välitysmyynnistä. Näistä kaikista lisää tuonnempana, kun on enemmän kerrottavaa.Hyvää kevään odotusta ja iloista pääsiäistä kaikille.…

Mielikuvitus ja mielenliikkeet

Minulla oli viime viikolla ilo pitää Sammatissa Miinan mökissä näyttely grafiikantöistäni. Päällimmäisenä jäi mieleen kiitollisuus kaikista tutuista ja tuntemattomista vieraista, muistamisesta ja hyvästä tunnelmasta. Kuuden päivän aikana näyttelyvieraita kävi noin 150 mikä mielestäni oli hienoa. Teoksia näyttelyssä oli vuosilta 2017 – 2022 joista noin puolet oli tältä vuodelta. Minulla on paljon satukuvitusmaisia teoksia joiden aiheet…

Ensikohtaamisia

En ole ennen tätä kevättä kokeillut tehdä puupiirrostyötä. Kuvittelin kaikenlaista, että on fyysisesti raskasta ja muutenkin haastavaa. Kun, kiitos opintojen, viimein tartuin koivulaattaan ja yhden tylsien työkalujen aiheuttaman epäonnistumisen jälkeen aloin työstää laatan toiselle puolelle lintuaiheista harjoitelmaani, huomasin, että ei se ole hullumpi tekniikka tämäkään. Mitään asiantuntemusta minulla ei siis puupiirrostekniikkaan ole, mutta koivuvaneri tuntui…

Kuivaneula

Vuosi on alkanut etäopiskellessa ja kuivaneulatöitä tehdessä. Metalligrafiikka vaatii keskittymistä ja rauhallista työskentelyä ja luulen, että kuivaneulatekniikka on tässä vieläpä kaiken aatelia. ”Lupa” tehdä harkiten, koska hosuen ei tule hyvää tulosta. Kuvittelun ilon eli taidegrafiikkaani löydät myös facebookista: https://m.facebook.com/kuvittelunilo Tervetuloa seuraamaan ja hyvää vuoden 2022 jatkoa kaikille! 🍀

Lataa…

Something went wrong. Please refresh the page and/or try again.

Nina Haatio

Taidegrafiikka vei sydämeni kymmenisen vuotta sitten ja sillä tiellä olen. Työni ovat pientä metalligrafiikkaa. Tekniikkana viivasyövytys, akvatinta, pehmeäpohjatekstuuri ja uutena rakkautenani kuivaneula.

nina.haatio (at) gmail.com
Subscribe to My Blog

Get new content delivered directly to your inbox.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: